El Pescador

El Pescador on myös uusin kirjoittamani romaani joka tulee ulos 2015. Se on romanttis-eroottinen kertomus keski-ikäisestä englantilaisnaisesta nimeltä Lisa. Lisa asuu Lontoon keskustassa yksin ja eronneena jo puolisen vuotta taaksepäin. Hänellä on hyvä ja läheinen ystäväpiiri jonka kanssa hän myös viettää paljon vapaa aikaansa. Lisa on pitkä komea vaaleaverikkö joka pitää huolta itsestään ja ulkonäöstään kuntoilemalla päivittäin.

Eräänä iltana Lisa on muutaman hyvän ystävättärensä kanssa ravintolakierroksella , jonka jälkeen he menevät yökahvilaan istumaan ja keskustelemaan. Ravintolassa Lisa huomaa ikkunapöydässä yksinäisen miehen juomassa kahvia. Mies on tumma ja komea, etelänmaalaisen miehen näköinen.

Lisa kiinnostuu
miehestä eikä saa enää katsettaan irti hänestä. Lisa käy esittelemässä itsensä
ja miehestä käy ilmi että hän on Espanjalainen. Lisa pyytää että mies voisi
tehdä seuraa naispöytään mutta mies kieltäytyy vetoen siihen että hänen täytyy
kohta lähteä muutenkin koska on menossa lentokentälle aikoessaan matkustaa
Espanjaan aikaisin aamulennolla.

Tästä alkaa uusi
kapitteli Lisan elämässä joka on aivan toista mitä hän oli suunnitellut
itselleen Lontoon ytimessä.